Onnellisuus tulee, se kumpuaa ja sitä ei voi usko todeksi. Riittääkö pahan karman kumoamiseksi se, että kaksi ihmistä ovat kokeneet tarpeeksi paskaa ennen tapaamistaan? Riittääkö heille sitten onnea yhteiseen elämään? Kuinka paljon pahaa täytyy tapahtua, että ihminen ymmärtää arvostaa onnea? Toista ihmistä? Läheisyyttä? Kotia? Minulle koti on pesä, turvapaikka, rentoutumisen kolo. Kotona voin vain olla, heittäytyä täysin omaksi itsekseni. Itkeä kun itkettää, nauraa kun naurattaa...Koti on turvasatama, jonne voi tulla lepäämään ja paikkamaan elämän naarmuja. Kotia ei kuitenkaan voi tehdä yksin. Yksin ollessa on asunto, kämppä, loukku. Vasta yhdessä voi tehdä kodin. Kantaa itsensä ja elämänsä samojen seinien suojaan, paljastaa haavoittuvuutensa ja heikkoutensa. Kuljen kotona ilman kuoria, alasti ja paljastan kaiken sen mitä haluan ihmisiltä salata. ~Nainen~